torstai 27. helmikuuta 2020

Savonlinna Liikkuu -hanke liikuttaa



Asukasloikan hankeperheen, kaupunkilaisia liikuttava, Savonlinna Liikkuu -hanke käynnistyi kesäkuun alussa 2019 ja kestää lokakuun loppuun 2020. Tämän Savonlinnan Seudun Liikunta ry:n hallinnoiman hankkeen tavoitteena on kaupunkilaisten liikunta-aktiivisuuden lisääminen järjestämällä erilaisia tapahtumia ja liikuntaryhmiä. Lisäksi tavoitteena on yhteisöllisyyden lisääminen eri asuinalueiden asukkaiden keskuudessa. 

Helmikuun loppuun mennessä hanke on ollut mukana toteuttamassa yli 20 eri tapahtumaa, joihin on osallistunut kaikkiaan noin 2400 henkilöä. Tapahtumista suosituimpia ovat olleet Heppatapahtuma, Luistelee Iskän Kanssa ja Porrastreenit Olavinlinnassa. Lisäksi hankkeella on seitsemän säännöllisesti kokoontuvaa liikuntaryhmää, joissa liikkuu viikoittain noin 80 henkilöä. Hanke on ollut näkyvästi esillä myös Savonlinnan Seudun Kolomonen ry:n järjestämissä isoissa tapahtumissa, kuten esimerkiksi Syystulilla ja Tanhuvaaran Hyvinvointimessuilla. Lähtökohtaisesti kaikki tapahtumat ja liikuntaryhmät pyritään järjestämään ns. matalan kynnyksen toimintoina, jolloin osallistuminen olisi maksutonta tai mahdollisimman edullista. Näin ollen kenenkään osallistuminen ei jäisi kiinni kustannuksista ja mahdollisimman moni voisi osallistua tapahtumiin. 

Savonlinna Liikkuu -hanke toimii tiiviissä yhteistyössä paikallisten urheiluseurojen, järjestöjen, liikuntapalveluja tarjoavien yritysten, oppilaitosten sekä muiden Asukasloikan hankeperheen hankkeiden kanssa. Yhteistyötahoista tässä kohtaa mainittakoon erityisesti Etelä-Savon Liikunta ry:n Kylät Liikkeelle -hanke, minkä kanssa tehtävä yhteistyö on todella idearikasta ja aikaansaavaa. 



Tässä tulevista keväällä hankkeen järjestämistä tapahtumista muutamia, mitkä kannattaa ehdottomasti merkitä kalenteriin: 

Porrastreenit Olavinlinnassa, la 21.3. klo 10-12 
Nojanmaa Liikkuu, ke 13.5. klo 17.30-20 
Kellarpelto Liikkuu, ti 19.5. klo 17.30-20 


Lämpimästi tervetuloa mukaan Savonlinna Liikkuu -hankkeen järjestämiin tapahtumiin ja tekemään Savonlinnasta liikkuvampaa kaupunkia!


-Mikko


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.