maanantai 2. syyskuuta 2019

Voimavaroja veskansan viisauksista


Asukasloikan kaksi uutta tukihanketta aloittivat 2.9.2019! Riitta Kärkkäisen (Osuuskunta Innostin) luotsaamasta KultRinki-hankkeesta saatte lukea piakkoin. Vesj´kansa-hanke (Sääminki-Seura ry) etsii vielä sopivaa vetäjää. Julkaisemme nyt Olavinlinnassa Eurooppa-päivänä pidetyn alustuksen pohjalta kirjoitetun artikkelin molempien uusien upeiden hankkeiden kunniaksi ja inspiraation lähteeksi. Kertojana Mirja Metsäkellijä Nylander, olkaa hyvät!

Mirja Nylander
veskansan viisausperinnön kantaja, MMM
9.5.2019 Olavinlinnassa Eurooppa-päivänä pidettyä alustusta noudatteleva artikkeli

Veskansan ja vähän muidenkin viisauksista voimavaroja elämään sekä palveluihin sisältöä  
Siäminkiläisen veskansan viisausperintö on moniulotteisen polveilevaa ja isommankin puuveneen laitojen ylitse läikehtivää. Seuraavassa pintaraapaisu, jonka toivon kuitenkin antavan suuntimia siitä, millaisesta viisausperinnöstä on kyse. Toivon myös kykeneväni antamaan ajatuksenpohjia siihen, mihin kaikkeen viisausperintömme voisi venyä ja yletä sekä kuinka lähellä se on maailmalla levinneitä hidastamis- eli leppoistamisliikkeitä (slow), green care -toimintaa ja uutta talousajattelua.

Esimerkkejä ja muunnelmia veskansan viisausperinnöstä
Veden lisäksi veskansalaisia ovat sykähdyttäneet ja sykähdyttävät rantakoivikot kuhankeittäjineen. Puulajeista meillä on koivujen kanssa pisin yhteinen historia - koivut olivat ensimmäinen puulaji, joka valloitti maita viimeisimmän jääkauden väistyessä. Niinpä jo kivikauden ihmisten taidoista löytyy koivutervan eli tökötin polttotaito. Tökötillä kiinnitettiin kivikirveiden terät puisiin varsiin ja paikattiin haapioiden halkeamat. Myöhemmin tököttiä käytettiin mm. hevosten kavioiden hoidossa, rahkasammalten lisäksi. Metsälähteiden tarjoaman veden lisäksi koivunmahla oli esivanhempiemme suuresti arvostama voimajuoma, jota juoksutettiin keväisin. Mahlapuille oli jopa annettu omat nimet. Hyvä olisi nykyisinkin napata lasillisen mahlaa, jossa olisi vielä tujaus hiirenkorvavaiheen lehtiä. Mahla ja hiirenkorvavaiheen pihkaiset lehdet nimittäin edistävät virtsaneritystä, voivat ehkäistä tulehduksia ja hoitaa niveliä. Ja mikä hauskinta: mahla makeana maultaan kutittelee aivojen hyvänolonkeskusta saaden endorfiinit liikkeelle ja ihmislapsen olo kohenee kummasti hormonitoiminnankin puolesta.
Koivujen – silmujen, hiirenkorvalehtien, lehtien ja tuohen – terveysvaikutukset ovat ällistyttävän runsaat, niin kuin kaikkien puulajiemme! Koivun tuohi ehkäisee tulehduksia, torjuu syöpää ja herpestä – tuohitee saattaakin olla hyvä lisä melanooman hoidossa. Koivujen silmut tehoavat viruksiin ja sieniin, lehdet torjuvat mikrobeja ja tulehduksia sekä auttavat haavojen hoidossa. Lehdet poistavat sidekudoksista myrkkyjä ja kuona-aineita, lievittävät nivel- ja lihaskipuja sekä auttavat munuaisten ja virtsarakon tulehduksissa. Varsin ymmärrettävää, että koivut ovat lääke-, kosmetiikka- ja kemianteollisuuden mielenkiinnon kohteena. Koivuista saatava ksylitoli on varmasti jokaiselle tuttu ja päätään nostaa nyt myös koivutuhkauutteen käyttö. Koivuntuhkauute onkin yksi tehokkaimpia ihmisen happo-emästasapainon kuntoon laittaja. Ehkäpä kokeilet joskus seuraavaa ohjetta: silppua koivunlehtiä lasipurkkiin (lisää hippusellinen ruususuolaa silppuamisvaiheessa) siten, että sinulla on desilitra silppua. Kaada päälle kylmäpuristettua luomuoliiviöljyä pari desiä, sekoita, peitä pyyhkeellä ja jätä muhimaan kolmeksi vuorokaudeksi lämpimään. Sekoita pari kertaa päivässä. Sitten viikonvaihteessa, tehtyäsi kävelylenkin ja käytyäsi saunassa, voit hieroa koivuöljyä kukoistusajatuksin kehoosi. Ihosi kiittää, selluliitti saa lisää kyytiä ja reumaattiset vaivat helpottuvat! Toki voit siivilöidä öljystä ensin lehdet pois.
Syvälle mieleeni on painunut mummoni kasvojen kirkastuminen, kun ulkona tihuutti vettä. Sadetihutus oli juuri se keli, jolloin piti äkkiä lähteä ulos. Mummoni mukaan sadetihkulla oli suuri terveys- ja kauneusvaikutus. Ja nythän on sitten todistettu tieteellisesti, kuinka hyvää ihmisten keuhkoille tekee suurten vesiputousten äärellä hengittäminen. Sellaisten putousten, joiden veden syöksyessä kallioita vasten syntyy ohutta vesisumua!
Entäpä rantakivillä istuskelu, auringon lämmittämän kallion silittely tai leipäkivien haeskelu ja tunnustelu käsissä ennen heittoa. Tämäkin on meillä veskansalaisilla sisäsyntyistä. Ja niinhän se on, että pyöreiden, sileiden muotojen on tutkittu laukaisevan aivoissa hyvänolonhormonien tuotannon ja jälleen ihmisenlapsi voi paremmin.
Kulttuuriperintöämme on järvikalojen runsas syönti. Suolasärkien kuivaus keväthankien aikaan, ahventen savustus, lahnojen hiillostaminen uunin arinalla, muikkujen savustus ja hauen paisto, yhteiset rantakalaillat… Kalat olivat pääasiallinen ruoka suurimman osan vuotta ja jossain vaiheessa alkusyksyä tuntuikin, että muikkuja tulee jo korvista ulos. Terveellisen Pohjoisen Keittiön perusta on veden vilja! Oliko sitten järkeä lisäävän särjen ansiota, että siäminkiläisen veskansan talonpoikainen raudanjalostustaito kehittyi niin tunnetuksi, että kun Etelä-Suomeen perustettiin ensimmäisiä rautaruukkeja, käännyttiin alueemme talonpoikien puoleen! Tai särkien ansiota se, että keksittiin ominaisuuksiltaan puuvene, uisko, joka mahdollisti savolaisten älykkään taivalluksen Bjarmiaan saakka. No kirnuvoin ansiota oli ainakin se, että kauppaa käytiin läheisen Hansakaupungin, Viipurin, torilla saakka. Veskansalaiset ovat aina osanneet katsoa ja lähteä vähän kauemmaksi - tässä olisi pohdittavaa muutamallekin souturetkelle. Sillä jos yhteisön kukoistusta etsitään, on nykypäivänä vähintään yhtä tärkeää kuin ennen hakea maailmanlaajuista yhteistyötä.

Slow Food, Slow Travel, Cittaslow ja Green Care aaterakennelmista
Carlo Petrini, Slow Food liikkeen italialainen perustaja on kiteyttänyt leppoistamisajatuksen seuraavasti: ”se on sitä, että antaa jokaiselle asialle, jokaisen asian yksityiskohdalle, aikaa”
Slow Food -liike perustettiin 1980 luvulla ja tavoitteena oli puolustaa perinteitä, perinteisiä reseptejä, hyvää ruokaa, hyvän keittotaidon nautinnollisuutta ja leppoisaa vuodenkierron mukaista elämänrytmiä sekä kunnioittavaa yhteyttä pellolta keittiöön. Tavoitteena oli myös kasvattaa paikallisen ja terveellisen ruuan arvostusta. Liike on kasvanut ja kehittynyt koko toiminta-aikansa ajan ja aaterakennelmaa viedään eteenpäin tuhansin hankkein yli 160 maassa. Yksittäisistä ruokakampanjoista voisi esimerkeiksi nostaa slowfish kampanjat, joiden myötä on nostettu esille artesaanikalastajat. Siis kalastajat, jotka vielä kalastavat ja jalostavat villejä kaloja ovat korkean ammattitaidon omaavia artesaaneja ja siksi heidän valmistavat kalatuotteet ovat myös hinnaltaan omaa luokkaansa. Liikkeen myötä on myös syntynyt Terra Madre messut, Italiassa pidettävät slow food messut, joka kerää osallistujia ympäri maailmaa. Myös suomalaisia, uuden Pohjoisen keittiön, villiyrtti- ja sienikokkeja sekä hitaan matkailun yrittäjiä on Business Finlandin / Food from Finlandin tuella osallistunut näille messuille. Kauppaa on käyty koivunmahlasta, villiyrteistä ja villivihanneksista. Ylipäätään luomuruokamme on kiinnostanut kovasti.

Slow travel
Hidas matkailu on vahvasti yhdistetty Slow Food ja Cittaslow –liikkeisiin, ja usein ne ovatkin osa sitä. Näitä matkoja kuvataan kokemuksiksi, joihin on imeytetty paikallinen kulttuuri, leppoisa kanssakäyminen paikallisten ihmisten kanssa, yhteys luontoon ja yksityiskohtien kauneus. Hidas matkailu on tavallaan asenne, jolla tehdään tietoisia valintoja, jotta oma jalanjälki olisi mahdollisimman pieni. Tällaiset matkailija pysyvät yleensä yhdessä kohteessa ja yöpyvät usein kodikkaissa majoituspaikoissa, joissa on mahdollista elää hetki paikallista arkea. Niin ja paikallinen ruoka on oleellinen osa matkaa – vaikkapa paikallisista luomuraaka-aineista paikallisilla ”kokkikursseilla” valmistaen.

Hidas matkailu on yksinkertaista - sen voi aloittaa jo kotioveltaan päiväretkeillen. Hypätä pyörän selkään ja polkea naapurikaupunkiin tai kylään, astua bussiin ja tutustua hieman kauempana olevaan kylään. Vierailla kirkossa, kahvilassa, kirjastossa – paikoissa, jotka yleensä arjessa ohittaa. Pysähtyä näkemään omakin paikkakuntansa uusin silmin. Ja jatkaa matkaa uusin silmin ja innostua ihastelemaan kuinka joku kylä kukoistaa vaikkapa hulvattomilla kesäteatteriesityksillään tai vanhojen talojen päivinä tai avointen puutarhojen päivinä.

Cittaslow
Cittaslow-verkoston päätavoite on tuoda Slow Food -filosofia osaksi kaupunkien jokapäiväistä elämää. Cittaslow -verkostoon on mukana 252 kaupunkia 30 eri maasta. Tarkoitus on kehittää kaupunkeja niin, että niiden rakenne tukisi parempaa elämänlaatua. Cittaslow-kaupungit edistävät terveyttä, tuovat sisältöä elämään sekä ylläpitävät rauhallista elämäntapaa ja perinteitä. Eettisyys ja ekologisuus kuuluvat myös Cittaslow-kaupunkien periaatteisiin, ja niinpä kaupungeissa pyritään tekemään ratkaisuja, jotka ovat inhimillisiä ja ympäristöystävällisiä.

Green Care
Green Care on vastuullista luontoon perustuvaa ammatillista toimintaa, jonka tavoitteena on edistää ja vahvistaa ihmisten hyvinvointia ja elämälaatua. Toiminnalle on määritetty eettinen ohjeistus, jonka pääkohtiin kuuluvat ympäristövastuullisuus, sosiaalinen vastuullisuus, asiakasvastuullisuus ja yhteiskuntavastuullisuus. Näiden sisältö kannattaa tutkia tarkemmin valtakunnallisen Green Care -yhdistyksen nettisivuilta http://www.gcfinland.fi/green-care-/
Green Care -toimintatapaan kuuluvat luontoperustaisuus, kokemuksellisuus ja osallisuus, joita yhdistelemällä ja eri tavoin painottamalla syntyvät hyvinvointivaikutukset. Toiminnassa keskeistä on ohjattu, luonnon hyvinvointivaikutuksiin pohjautuva luontokokemus.
Toimintaa voidaan toteuttaa metsäluonnossa, vesistöympäristössä, puutarhassa, maatilalla, kaupunkien luontoympäristöissä sekä joissain tapauksissa sisätiloissa, jolloin luonto voidaan tuoda sisälle kuvien, äänten ja luonnonainesten muodossa. Toimintamuotoja on lukuisia, joista esimerkkeinä luontoavusteinen terapia ja kasvatus sekä luonnon kuntouttava käyttö. Sosiaali- ja terveyspalvelujen tuotannossa Green Care -toimintatapaa voidaan hyödyntää fyysisessä, psyykkisessä ja sosiaalisessa kuntoutuksessa, hoidossa ja hoivassa. Lisäksi toimintatapaa voidaan käyttää kuntouttavassa työtoiminnassa ja päivätoiminnassa, asumispalveluihin liittyvässä toimintakyvyn ja hyvinvoinnin ylläpidossa ja edistämisessä. Kasvatuksen osalta Green Care -toimintatapa voi olla mukana sosiaalipedagogisissa varhaisen tuen palveluissa ja lasten, nuorten ja perheiden ehkäisevän tuen palveluissa sekä varhaiskasvatuksessa, luontokouluissa ja kerho- ja harrastustoiminnassa. Green Care -toimintatapaa voidaan hyödyntää virkistys-, hyvinvointi- ja luontomatkailupalveluissa sekä työhyvinvointi- ja luontoliikuntapalveluissa.
Osallisuuden tunteen kokeminen on yksi merkittävä Green Care -palveluiden sisällöistä. Tällöin ihminen kokee olevansa merkityksellinen osa kokonaisuutta, kokee tulevansa kuulluksi ja kunnioitetuksi omana itsenään ja pystyvänsä vaikuttamaan asioiden kulkuun. Nämähän ovat samalla voimaantumisen mahdollistavia tekijöitä.

Blue Care ja Blue wellbeing
Blue Care on ammatillista, tavoitteellista ja vastuullista toimintaa vesiluonnossa. Se on vesiympäristön vastine käytössä olevalle Green Care -termille ja lasketaan usein osaksi Green Care -toimintaa.
Sinisen hyvinvointipalvelut (blue wellbeing) voidaan jakaa neljään palvelutyyppiin seuraavasti:
·       -Hoiva- ja kuntoutuspalvelut, joilla pyritään aktiivisesti tukemaan, ylläpitämään tai kohentamaan asiakkaan terveyttä, toimintakykyä, työkykyä tai arjen hallintaa. Näistä palveluista voi käyttää englanninkielistä termiä Blue Care.
·        -Koulutusta ja opetusta tukevat palvelut, varhaiskasvatus ja leirikoulut pyrkivät edistämään oppimista vesiluonnossa, -luonnosta ja -luonnon hyväksi. Opetuspalvelut ovat avainasemassa ympäristövastuullisen kansalaisuuden tukemisessa.
·        -Virkistys- ja matkailupalvelut, joiden tavoitteena on tuottaa veteen liittyviä kokemuksia ja elämyksiä.
·        -Arkielämässä läsnä olevat vesiympäristöt: asumisessa, työssä, leikeissä, liikkumisessa ja harrastuksissa. Arjessaan suuri osa suomalaisista on tavalla tai toisella tekemisissä vesiympäristöjen kanssa. Tässä on kuitenkin huomattavia alueellisia ja sosiaalisia eroja.
Luken opuksesta ”Hyvinvointia luonnonvesistä” löytyy oivallisia esimerkkejä sinisistä hyvinvointipalveluista.
(http://jukuri.luke.fi/bitstream/handle/10024/543219/Hyvinvointialuonnonvesista.pdf?sequence=1&isAllowed=y )

Lopuksi
Yksittäisillä esimerkeillä, ei edes yksittäisillä upeilla innovaatioilla ole juurikaan merkitystä, jos meiltä puuttuvat ihmisten väliset toimivat ja innostusta sekä kunnioitusta tihkuvat verkostot. Tämä vaatii sitä, että nousemme lyhytnäköisen epäitsekkyyden yläpuolelle ja keskitymme pitkäjänteiseen yhteiseen etuun sekä kohtuullisuuteen. Tällaista toimintaa oli veskansalaisilla, metsästäjä-keräilijöistä syntyneillä talonpoikaisilla veskansalaisilla. Esimerkiksi isäni antoi viereisen kylän asukkaille mahdollisuuden kasvattaa pellossamme omat talven perunat. Tätä vastaan he kävivät ensin keväällä kiveämässä meidän kanssa perunapellon, istuttamassa kaikkien perunat ja sitten syksyllä osallistumassa koko peltoalan perunannostoon ja samalla luonnollisesti nostivat omat perunansa. Ja kun monellakaan ei ollut mahdollisuutta kuljettaa perunoita muuten kuin pyörän tarakalla, niin isäni vei heille perunat hevoskärryillämme. Mielestäni aika mojova toimintamalli työn tehostamiseen, työvoiman saantiin ja yhteisöllisyyden kasvuun - naapurikyläläiset saivat myös ruuan ja päiväkahvit noina päivinä. Toimintamalli piti sisällään yhteisen ilon työnteosta ja saavuksista, kuulumisten vaihtoa ja hyvinkin erilaisten ihmisten lähentymistä sekä luottamuksen syntymistä. Ja osumoisin monet edellä olevat asiat näyttelevät isoa roolia tulevaisuuden uusissa talousmalleissa, joista erittäin mielenkiintoisesti kirjoittaa ja kertoo taloustieteilijä Kate Raworth. Kyllä siäminkiläisen veskansan viisausperinnössä olisi malleihin annettavaa.

Artikkelin kirjoittajasta:

Kerronta ja pohdintani, esitykseni pohjautuu omakohtaiseen kokemukseen, sukuni perintöön. Olen syntyperäinen veskansalainen, Sääminginsalon saarelta. Isänpuolen talonpoikainen sukuni on asunut Sääminginsalon saarella 1500-luvulta lähtien. Äitini puolelta olen samaisen saaren Kosolan kylältä Kuivinselälle katsovalta mäeltä Kaunismäen Nylandereita 1700-luvulta lähtien. Alueen tuntemukseni ja tietämykseni tulee ylisukupolvisesti ja lisänä on omakohtainen kiinnostukseni ja tutkimustyöni luonnon hyvänolon ja terveysvaikutuksista. Veskansalaisia olen edelleen, asun nykyisin isänpuolen sukuni sukujuurilla, Huttulansaarella Anttolassa. Siellä sukuni on tutkittu asuneen jo 1200-luvun lopussa.

Kannan yli 700-vuotta vanhaa katkeamatonta talonpoikaista veskansan kulttuuriperintöä, jossa metsät, rantametsät, peltotilkut ja yhteisöllisyys ovat vahvasti läsnä. Olen metsätieteilijä, valmistunut Helsingin yliopistosta maatalous- ja metsätieteiden maisteriksi vuonna 1985.

Olen myös innostunut seuraamaan mitä tieteenrajat ylittävä tutkimus sekä uudet tieteenalat kuten vaikkapa kasvineurobiologia tai ihmistieteiden puolelta neuroplastisuus tuovat tietämykseemme ihmisestä ja luonnosta sekä meidän välisestä yhteydestä, samuudesta ja kasvusta.

Artikkelin aiheeseen liittyviä nettisivuja




http://www.cittaslow.org/  Citta slow -kaupungit