Asukasloikan kaksi uutta tukihanketta aloittivat 2.9.2019! Riitta Kärkkäisen (Osuuskunta Innostin) luotsaamasta KultRinki-hankkeesta saatte lukea piakkoin. Vesj´kansa-hanke (Sääminki-Seura ry) etsii vielä sopivaa vetäjää. Julkaisemme nyt Olavinlinnassa Eurooppa-päivänä pidetyn alustuksen pohjalta kirjoitetun artikkelin molempien uusien upeiden hankkeiden kunniaksi ja inspiraation lähteeksi. Kertojana Mirja Metsäkellijä Nylander, olkaa hyvät!
Mirja Nylander
veskansan viisausperinnön kantaja, MMM
9.5.2019 Olavinlinnassa Eurooppa-päivänä
pidettyä alustusta noudatteleva artikkeli
Veskansan
ja vähän muidenkin viisauksista voimavaroja elämään sekä palveluihin sisältöä
Siäminkiläisen
veskansan viisausperintö on moniulotteisen polveilevaa ja isommankin puuveneen
laitojen ylitse läikehtivää. Seuraavassa pintaraapaisu, jonka toivon kuitenkin antavan
suuntimia siitä, millaisesta viisausperinnöstä on kyse. Toivon myös kykeneväni
antamaan ajatuksenpohjia siihen, mihin kaikkeen viisausperintömme voisi venyä
ja yletä sekä kuinka lähellä se on maailmalla levinneitä hidastamis- eli
leppoistamisliikkeitä (slow), green care -toimintaa ja uutta talousajattelua.
Esimerkkejä
ja muunnelmia veskansan viisausperinnöstä
Veden
lisäksi veskansalaisia ovat sykähdyttäneet ja sykähdyttävät rantakoivikot kuhankeittäjineen.
Puulajeista meillä on koivujen kanssa pisin yhteinen historia - koivut olivat ensimmäinen
puulaji, joka valloitti maita viimeisimmän jääkauden väistyessä. Niinpä jo
kivikauden ihmisten taidoista löytyy koivutervan eli tökötin polttotaito. Tökötillä
kiinnitettiin kivikirveiden terät puisiin varsiin ja
paikattiin haapioiden halkeamat. Myöhemmin tököttiä käytettiin mm.
hevosten kavioiden hoidossa, rahkasammalten lisäksi. Metsälähteiden
tarjoaman veden lisäksi koivunmahla oli esivanhempiemme suuresti arvostama
voimajuoma, jota juoksutettiin keväisin. Mahlapuille oli jopa annettu omat
nimet. Hyvä olisi nykyisinkin napata lasillisen mahlaa, jossa olisi
vielä tujaus hiirenkorvavaiheen lehtiä. Mahla ja hiirenkorvavaiheen pihkaiset
lehdet nimittäin edistävät virtsaneritystä, voivat ehkäistä tulehduksia ja
hoitaa niveliä. Ja mikä hauskinta: mahla makeana
maultaan kutittelee aivojen hyvänolonkeskusta saaden endorfiinit liikkeelle ja
ihmislapsen olo kohenee kummasti hormonitoiminnankin puolesta.
Koivujen – silmujen, hiirenkorvalehtien, lehtien ja
tuohen – terveysvaikutukset ovat ällistyttävän runsaat, niin kuin kaikkien
puulajiemme! Koivun tuohi ehkäisee tulehduksia, torjuu syöpää ja herpestä –
tuohitee saattaakin olla hyvä lisä melanooman hoidossa.
Koivujen silmut tehoavat viruksiin ja sieniin,
lehdet torjuvat mikrobeja ja tulehduksia sekä auttavat haavojen hoidossa.
Lehdet poistavat sidekudoksista myrkkyjä ja kuona-aineita,
lievittävät nivel- ja lihaskipuja sekä auttavat munuaisten ja virtsarakon
tulehduksissa. Varsin ymmärrettävää, että koivut ovat lääke-,
kosmetiikka- ja kemianteollisuuden mielenkiinnon kohteena.
Koivuista saatava ksylitoli on varmasti jokaiselle tuttu ja päätään nostaa nyt
myös koivutuhkauutteen käyttö. Koivuntuhkauute onkin yksi tehokkaimpia ihmisen
happo-emästasapainon kuntoon laittaja. Ehkäpä kokeilet
joskus seuraavaa ohjetta: silppua koivunlehtiä lasipurkkiin (lisää
hippusellinen ruususuolaa silppuamisvaiheessa) siten, että sinulla on desilitra
silppua. Kaada päälle kylmäpuristettua luomuoliiviöljyä pari desiä, sekoita,
peitä pyyhkeellä ja jätä muhimaan kolmeksi vuorokaudeksi lämpimään. Sekoita
pari kertaa päivässä. Sitten viikonvaihteessa, tehtyäsi kävelylenkin ja
käytyäsi saunassa, voit hieroa koivuöljyä kukoistusajatuksin kehoosi. Ihosi
kiittää, selluliitti saa lisää kyytiä ja reumaattiset vaivat helpottuvat! Toki
voit siivilöidä öljystä ensin lehdet pois.
Syvälle
mieleeni on painunut mummoni kasvojen kirkastuminen, kun ulkona tihuutti vettä.
Sadetihutus oli juuri se keli, jolloin piti äkkiä lähteä ulos. Mummoni mukaan
sadetihkulla oli suuri terveys- ja kauneusvaikutus. Ja nythän on sitten
todistettu tieteellisesti, kuinka hyvää ihmisten keuhkoille tekee suurten vesiputousten
äärellä hengittäminen. Sellaisten putousten, joiden veden syöksyessä kallioita
vasten syntyy ohutta vesisumua!
Entäpä
rantakivillä istuskelu, auringon lämmittämän kallion silittely tai leipäkivien
haeskelu ja tunnustelu käsissä ennen heittoa. Tämäkin on meillä
veskansalaisilla sisäsyntyistä. Ja niinhän se on, että pyöreiden, sileiden
muotojen on tutkittu laukaisevan aivoissa hyvänolonhormonien tuotannon ja
jälleen ihmisenlapsi voi paremmin.
Kulttuuriperintöämme
on järvikalojen runsas syönti. Suolasärkien kuivaus keväthankien aikaan,
ahventen savustus, lahnojen hiillostaminen uunin arinalla, muikkujen savustus
ja hauen paisto, yhteiset rantakalaillat… Kalat olivat pääasiallinen ruoka
suurimman osan vuotta ja jossain vaiheessa alkusyksyä tuntuikin, että muikkuja
tulee jo korvista ulos. Terveellisen Pohjoisen Keittiön perusta on veden vilja!
Oliko sitten järkeä lisäävän särjen ansiota, että siäminkiläisen veskansan
talonpoikainen raudanjalostustaito kehittyi niin tunnetuksi, että kun
Etelä-Suomeen perustettiin ensimmäisiä rautaruukkeja, käännyttiin alueemme
talonpoikien puoleen! Tai särkien ansiota se, että keksittiin ominaisuuksiltaan
puuvene, uisko, joka mahdollisti savolaisten älykkään taivalluksen Bjarmiaan
saakka. No kirnuvoin ansiota oli ainakin se, että kauppaa käytiin läheisen
Hansakaupungin, Viipurin, torilla saakka. Veskansalaiset ovat aina osanneet
katsoa ja lähteä vähän kauemmaksi - tässä olisi pohdittavaa muutamallekin
souturetkelle. Sillä jos yhteisön kukoistusta etsitään, on nykypäivänä
vähintään yhtä tärkeää kuin ennen hakea maailmanlaajuista yhteistyötä.
Slow Food,
Slow Travel, Cittaslow ja Green Care aaterakennelmista
Carlo
Petrini, Slow Food liikkeen italialainen perustaja on kiteyttänyt
leppoistamisajatuksen seuraavasti: ”se on sitä, että antaa jokaiselle asialle,
jokaisen asian yksityiskohdalle, aikaa”
Slow
Food -liike perustettiin 1980 luvulla ja tavoitteena oli puolustaa perinteitä,
perinteisiä reseptejä, hyvää ruokaa, hyvän keittotaidon nautinnollisuutta ja
leppoisaa vuodenkierron mukaista elämänrytmiä sekä kunnioittavaa yhteyttä
pellolta keittiöön. Tavoitteena oli myös kasvattaa paikallisen ja terveellisen
ruuan arvostusta. Liike on kasvanut ja kehittynyt koko toiminta-aikansa ajan ja
aaterakennelmaa viedään eteenpäin tuhansin hankkein yli 160 maassa. Yksittäisistä
ruokakampanjoista voisi esimerkeiksi nostaa slowfish kampanjat, joiden myötä on
nostettu esille artesaanikalastajat. Siis kalastajat, jotka vielä kalastavat ja
jalostavat villejä kaloja ovat korkean ammattitaidon omaavia artesaaneja ja
siksi heidän valmistavat kalatuotteet ovat myös hinnaltaan omaa luokkaansa.
Liikkeen myötä on myös syntynyt Terra Madre messut, Italiassa pidettävät slow
food messut, joka kerää osallistujia ympäri maailmaa. Myös suomalaisia, uuden
Pohjoisen keittiön, villiyrtti- ja sienikokkeja sekä hitaan matkailun yrittäjiä
on Business Finlandin / Food from Finlandin tuella osallistunut näille messuille.
Kauppaa on käyty koivunmahlasta, villiyrteistä ja villivihanneksista. Ylipäätään
luomuruokamme on kiinnostanut kovasti.
Slow travel
Hidas matkailu on
vahvasti yhdistetty Slow Food ja Cittaslow –liikkeisiin, ja usein ne ovatkin osa
sitä. Näitä matkoja kuvataan kokemuksiksi, joihin on imeytetty
paikallinen kulttuuri, leppoisa kanssakäyminen paikallisten ihmisten kanssa,
yhteys luontoon ja yksityiskohtien kauneus. Hidas matkailu on tavallaan asenne, jolla
tehdään tietoisia valintoja, jotta oma jalanjälki olisi mahdollisimman pieni.
Tällaiset matkailija pysyvät yleensä yhdessä kohteessa ja yöpyvät usein kodikkaissa
majoituspaikoissa, joissa on mahdollista elää hetki paikallista arkea. Niin ja paikallinen ruoka on oleellinen
osa matkaa – vaikkapa paikallisista luomuraaka-aineista paikallisilla
”kokkikursseilla” valmistaen.
Hidas matkailu on
yksinkertaista - sen voi aloittaa jo kotioveltaan päiväretkeillen. Hypätä
pyörän selkään ja polkea naapurikaupunkiin tai kylään, astua bussiin ja
tutustua hieman kauempana olevaan kylään. Vierailla kirkossa, kahvilassa,
kirjastossa – paikoissa, jotka yleensä arjessa ohittaa. Pysähtyä näkemään
omakin paikkakuntansa uusin silmin. Ja jatkaa matkaa uusin silmin ja innostua
ihastelemaan kuinka joku kylä kukoistaa vaikkapa hulvattomilla
kesäteatteriesityksillään tai vanhojen talojen päivinä tai avointen puutarhojen
päivinä.
Cittaslow
Cittaslow-verkoston
päätavoite on tuoda Slow Food -filosofia osaksi kaupunkien jokapäiväistä
elämää. Cittaslow -verkostoon on mukana 252 kaupunkia 30 eri maasta. Tarkoitus
on kehittää kaupunkeja niin, että niiden rakenne tukisi parempaa elämänlaatua.
Cittaslow-kaupungit edistävät terveyttä, tuovat sisältöä elämään sekä
ylläpitävät rauhallista elämäntapaa ja perinteitä. Eettisyys ja ekologisuus
kuuluvat myös Cittaslow-kaupunkien periaatteisiin, ja niinpä kaupungeissa
pyritään tekemään ratkaisuja, jotka ovat inhimillisiä ja ympäristöystävällisiä.
Green
Care
Green
Care on vastuullista luontoon perustuvaa ammatillista toimintaa, jonka
tavoitteena on edistää ja vahvistaa ihmisten hyvinvointia ja elämälaatua. Toiminnalle
on määritetty eettinen ohjeistus, jonka pääkohtiin kuuluvat
ympäristövastuullisuus, sosiaalinen vastuullisuus, asiakasvastuullisuus ja
yhteiskuntavastuullisuus. Näiden sisältö kannattaa tutkia tarkemmin
valtakunnallisen Green Care -yhdistyksen nettisivuilta http://www.gcfinland.fi/green-care-/
Green
Care -toimintatapaan kuuluvat luontoperustaisuus, kokemuksellisuus ja
osallisuus, joita yhdistelemällä ja eri tavoin painottamalla syntyvät hyvinvointivaikutukset.
Toiminnassa keskeistä on ohjattu, luonnon hyvinvointivaikutuksiin pohjautuva
luontokokemus.
Toimintaa
voidaan toteuttaa metsäluonnossa, vesistöympäristössä, puutarhassa, maatilalla,
kaupunkien luontoympäristöissä sekä joissain tapauksissa sisätiloissa, jolloin
luonto voidaan tuoda sisälle kuvien, äänten ja luonnonainesten muodossa. Toimintamuotoja
on lukuisia, joista esimerkkeinä luontoavusteinen terapia ja kasvatus sekä
luonnon kuntouttava käyttö. Sosiaali- ja terveyspalvelujen tuotannossa Green
Care -toimintatapaa voidaan hyödyntää fyysisessä, psyykkisessä ja sosiaalisessa
kuntoutuksessa, hoidossa ja hoivassa. Lisäksi toimintatapaa voidaan käyttää kuntouttavassa
työtoiminnassa ja päivätoiminnassa, asumispalveluihin liittyvässä toimintakyvyn
ja hyvinvoinnin ylläpidossa ja edistämisessä. Kasvatuksen osalta Green Care
-toimintatapa voi olla mukana sosiaalipedagogisissa varhaisen tuen palveluissa
ja lasten, nuorten ja perheiden ehkäisevän tuen palveluissa sekä varhaiskasvatuksessa,
luontokouluissa ja kerho- ja harrastustoiminnassa. Green Care -toimintatapaa
voidaan hyödyntää virkistys-, hyvinvointi- ja luontomatkailupalveluissa sekä työhyvinvointi-
ja luontoliikuntapalveluissa.
Osallisuuden
tunteen kokeminen on yksi merkittävä Green Care -palveluiden sisällöistä.
Tällöin ihminen kokee olevansa merkityksellinen osa kokonaisuutta, kokee tulevansa
kuulluksi ja kunnioitetuksi omana itsenään ja pystyvänsä vaikuttamaan asioiden
kulkuun. Nämähän ovat samalla voimaantumisen mahdollistavia tekijöitä.
Blue Care ja Blue wellbeing
Blue
Care on ammatillista, tavoitteellista ja vastuullista toimintaa vesiluonnossa.
Se on vesiympäristön vastine käytössä olevalle Green Care -termille ja
lasketaan usein osaksi Green Care -toimintaa.
Sinisen
hyvinvointipalvelut (blue wellbeing) voidaan jakaa neljään palvelutyyppiin
seuraavasti:
· -Hoiva- ja kuntoutuspalvelut, joilla pyritään
aktiivisesti tukemaan, ylläpitämään tai kohentamaan asiakkaan terveyttä,
toimintakykyä, työkykyä tai arjen hallintaa. Näistä palveluista voi käyttää
englanninkielistä termiä Blue Care.
· -Koulutusta ja opetusta tukevat palvelut,
varhaiskasvatus ja leirikoulut pyrkivät edistämään oppimista vesiluonnossa,
-luonnosta ja -luonnon hyväksi. Opetuspalvelut ovat avainasemassa
ympäristövastuullisen kansalaisuuden tukemisessa.
· -Virkistys- ja matkailupalvelut, joiden
tavoitteena on tuottaa veteen liittyviä kokemuksia ja elämyksiä.
· -Arkielämässä läsnä olevat vesiympäristöt:
asumisessa, työssä, leikeissä, liikkumisessa ja harrastuksissa. Arjessaan suuri
osa suomalaisista on tavalla tai toisella tekemisissä vesiympäristöjen kanssa.
Tässä on kuitenkin huomattavia alueellisia ja sosiaalisia eroja.
Luken
opuksesta ”Hyvinvointia luonnonvesistä” löytyy oivallisia esimerkkejä sinisistä
hyvinvointipalveluista.
(http://jukuri.luke.fi/bitstream/handle/10024/543219/Hyvinvointialuonnonvesista.pdf?sequence=1&isAllowed=y )
(http://jukuri.luke.fi/bitstream/handle/10024/543219/Hyvinvointialuonnonvesista.pdf?sequence=1&isAllowed=y )
Lopuksi
Yksittäisillä
esimerkeillä, ei edes yksittäisillä upeilla innovaatioilla ole juurikaan
merkitystä, jos meiltä puuttuvat ihmisten väliset toimivat ja innostusta sekä
kunnioitusta tihkuvat verkostot. Tämä vaatii sitä, että nousemme lyhytnäköisen
epäitsekkyyden yläpuolelle ja keskitymme pitkäjänteiseen yhteiseen etuun sekä
kohtuullisuuteen. Tällaista toimintaa oli veskansalaisilla,
metsästäjä-keräilijöistä syntyneillä talonpoikaisilla veskansalaisilla.
Esimerkiksi isäni antoi viereisen kylän asukkaille mahdollisuuden kasvattaa
pellossamme omat talven perunat. Tätä vastaan he kävivät ensin keväällä
kiveämässä meidän kanssa perunapellon, istuttamassa kaikkien perunat ja sitten
syksyllä osallistumassa koko peltoalan perunannostoon ja samalla luonnollisesti
nostivat omat perunansa. Ja kun monellakaan ei ollut mahdollisuutta kuljettaa
perunoita muuten kuin pyörän tarakalla, niin isäni vei heille perunat
hevoskärryillämme. Mielestäni aika mojova toimintamalli työn tehostamiseen,
työvoiman saantiin ja yhteisöllisyyden kasvuun - naapurikyläläiset saivat myös
ruuan ja päiväkahvit noina päivinä. Toimintamalli piti sisällään yhteisen ilon
työnteosta ja saavuksista, kuulumisten vaihtoa ja hyvinkin erilaisten ihmisten
lähentymistä sekä luottamuksen syntymistä. Ja osumoisin monet edellä olevat
asiat näyttelevät isoa roolia tulevaisuuden uusissa talousmalleissa, joista
erittäin mielenkiintoisesti kirjoittaa ja kertoo taloustieteilijä Kate Raworth.
Kyllä siäminkiläisen veskansan viisausperinnössä olisi malleihin annettavaa.
Artikkelin
kirjoittajasta:
Kerronta
ja pohdintani, esitykseni pohjautuu omakohtaiseen kokemukseen, sukuni
perintöön. Olen syntyperäinen veskansalainen, Sääminginsalon saarelta.
Isänpuolen talonpoikainen sukuni on asunut Sääminginsalon saarella 1500-luvulta
lähtien. Äitini puolelta olen samaisen saaren Kosolan kylältä Kuivinselälle
katsovalta mäeltä Kaunismäen Nylandereita 1700-luvulta lähtien. Alueen
tuntemukseni ja tietämykseni tulee ylisukupolvisesti ja lisänä on omakohtainen
kiinnostukseni ja tutkimustyöni luonnon hyvänolon ja terveysvaikutuksista.
Veskansalaisia olen edelleen, asun nykyisin isänpuolen sukuni sukujuurilla,
Huttulansaarella Anttolassa. Siellä sukuni on tutkittu asuneen jo 1200-luvun
lopussa.
Kannan
yli 700-vuotta vanhaa katkeamatonta talonpoikaista veskansan kulttuuriperintöä,
jossa metsät, rantametsät, peltotilkut ja yhteisöllisyys ovat vahvasti läsnä.
Olen metsätieteilijä, valmistunut Helsingin yliopistosta maatalous- ja
metsätieteiden maisteriksi vuonna 1985.
Olen
myös innostunut seuraamaan mitä tieteenrajat ylittävä tutkimus sekä uudet
tieteenalat kuten vaikkapa kasvineurobiologia tai ihmistieteiden puolelta neuroplastisuus
tuovat tietämykseemme ihmisestä ja luonnosta sekä meidän välisestä yhteydestä,
samuudesta ja kasvusta.
Artikkelin aiheeseen
liittyviä nettisivuja
https://slowfish.slowfood.it/en/the-slow-fish-community/ -> artesaanikalastajat!!
http://www.cittaslow.org/ Citta slow -kaupungit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.