keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

LÄHDE vaikuttaa -hanke

LÄHDE vaikuttaa -hankkeen päämääränä on varmistaa Savonlinnan kaupungin kumppanuuspöytä -lähidemokratiamallin tunnetuksi tuleminen, sekä toiminnan edelleen kehittäminen niin, että se mahdollistaa kuntalaisten ja heidän perustamiensa yhdistysten, yritysten ja muiden yhteisöjen osallisuuden lähidemokratiatoiminnassa. Hanketta koordinoi Savonlinnan Kylät ry.





Hankettani rahoittaa Asukasloikka Savonlinna - Seuraava askel ja Piällysmies Leader yhdessä. Näin ollen minun toimialueeni kattaa koko Savonlinnan, ei vain keskustaa.

Hankkeen päätehtävänä on siis kerätä toiveita oman elinalueen parantamiseksi. Hanke kokoaa kuntalaisten ideoita katiskaan kesätapahtumissa ja Pop Up pisteellä järjestötalo Kolomosella ke-to klo 12-14.  Kumppanuuspöytien puheenjohtajat kokouksessaan seulovat kuntalaisten toiveista ne, jotka ovat mahdollista toteuttaa lähidemokratiarahalla tai ovat muuten ajankohtaisia ja kiireellisiä huomioita.

Hanke välittää kuntalaisten toiveita myös esim. seurakunnalle, yrittäjille ja matkailualan toimijoille. Kaikki kuntalaisten toiveet eivät tarvitse johtoryhmän käsittelyä, vaan ne voidaan välittää sellaiselle taholle suoraan, joka niistä vastaa.





Kuntalaisten toiveet ja huolet ovat paljolti samanmoisia, vaikka välimatkaa taajamien välillä voi olla jopa 80 kilometriä. Ollaan huolissaan palvelujen saatavuudesta, koulujen lakkauttamisesta, nuorisotilojen sulkemisesta, vanhusten hoidosta ja teiden kunnosta. Toivotaan tapahtumia vauvasta vaariin ja toiveissa ei olla itsekkäitä, vaan osataan ajatella koko seudun etua.

Ilokseni olen saanut huomata, että vaikka tilanne kotiseudulla olisi haasteellinenkin, osataan kuitenkin olla ylpeitä omasta asuinalueesta ja nostetaan reippaasti epäkohtia virkamiesten tietoisuuteen. "Kukas se kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse"




Kuntalaiset arvostavat meidän seudulla puhdasta luontoa. Luontoelämysten parantamiseen tuleekin aika ajoin toivomuksia. Kaiken ikäisten asukkaiden huulilla on myös toive, että kaikkiin liitoskuntiin saataisiin kunnollinen liikuntapuisto laitteineen, joka soveltuisi kaiken ikäisten käyttöön. Mikä onkaan parasta turvaa vanhuuden varalle, kuin pitää huolta omasta jaksamisesta ja kunnosta hyvin järjestetyillä ja maksuttomilla liikuntapaikolla. Kerimäeltä tämmöinen monimuotoinen liikuntapuisto jo löytyykin.

Toivotan teidät lämpimästi tervetulleeksi katiskan ääreen tekemään ehdotuksia ja ideoimaan seudullemme vetovoimaista toimintaa. Katiska löytyy mm. Pyhän Olavin päivänä 29.7. Pikku Kakkosen puistosta klo 12-15, sekä Kylätorilta CM -hiekkaparkista to-pe klo 14:00-15:30.

Tervetuloa myös syksyn kumppanuuspöytiin. Lisätietoa kumppanuuspöytien ajankohdista löytyy Yssi.fi ja savonlinnankylat.fi


-Jaana Luostarinen, LÄHDE vaikuttaa -hanke

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.